keskiviikko 15. elokuuta 2012

Yrittäjän ja työntekijän persoona - kiinnostava kilpailuvaltti

Monelle yritykselle yrittäjän tai työntekijän persoona ja osaaminen ovat asioita, joista kumpuaa yrityksen kilpailukyky ja kiinnostavuus. Yrittäjien tai työntekijöiden esittelyitä ja kuvia on kuitenkin tarjolla vähän. Yksi yrittäjä kiteytti kerran nasevasti normaalin tilanteen: "On minulla itsestäni tämä normaali vinopääkuva." Passikuvatyyppisten kuvien lisäksi esittelytekstit ovat usein melko hajuttomia ja mauttomia. Rosoja ei haluta näyttää, vaikka ne tekevät sekä ihmisestä että  tekstistä inhimillisen ja kiinnostavan. 

Hienosäädön Brändää yrityksesi-valmennuksissa tuotetaan sisältö- ja tekstiainekset yritys- tai henkilöesittelyyn ja tehdään kuvaussuunnittelu henkilökuvaan. Alla olevat esimerkit ovat kahdesta Hienosäädön valmennuksesta Savonlinnasta ja Mikkelistä. Tekstit kirjoitti lopulliseen asuun Tuulevi Aschan Onnenoma-yrityksestä (4 ensimmäistä tekstiä) ja Jaana Matikainen Jaanan viestintäpalvelusta (loput tekstit). Valokuvat otti Paula Myöhänen. Valmennuksen tilasi Taito Itä-Suomi ry.  

Vastaavia valmennuksia on tarjolla yrittäjille ja yritysten työntekijöille. Valmennuksen tuloksena yrittäjä tai yrityksen työntekijät saavat ainekset omaan esittelytekstiin, kuvaussuunnitelun tekstiä tukevaan valokuvaan ja uutta näkemystä oman brändin rakentamiseen. Tilaajasta riippuen valmennukseen liitetään myös ammattikirjoittaja ja valokuvaaja. Nyt valmennusta suunnittelemaan! Ota yhteyttä, eliina.puijola@hienosaato.fi 

Kati Torniainen, Alati Jewelry, www.alati.fi







































Jokin minussa taisi aivan alusta saakka tietää, mitä ryhdyn tekemään. Jo silloin, kun seitsemän vanhana puhdistin parhaan ystäväni kanssa kevätmetsässä purokiviä hammasharjalla. Asettelin niitä jalokiviksi konvehtirasiaan.

Myöhemmin kivet kirkastuivat safiireiksi, rubiineiksi, timanteiksi. Kultaseppänä valmistan korvakoruja, riipuksia, kihla- ja vihkisormuksia. Muotoilen sormuksiin ja koruihin asiakkaan ajatuksen ja piirrän metallinkappaleesta esille korun. Juuri sen kauniin ja herkän muodon, joka yhdistää kaksi ihmistä.

Pienenä lumouduin luonnosta ja leikin siellä. Minussa kukkivat lapsuusmetsien sinivuokot. Kotipaikkakunnalla käydessä vaellan tuttuja polkuja. Isältä opin kekseliäisyyden hänen korjatessaan rikkimenneitä tavaroita. Pienestä pitäen tutkin ja puuhailin hänen kanssaan. Ehkäpä siksi työkalut ovat aina tuntuneet omaan käteen käyviltä.

Marketta Eerikäinen, Taikatuu Aywww.taikatuu.net








































Minusta elämä ei ole totista torvensoittoa. Se on rosvoa ja poliisia, paperinukkeleikkejä ja piirtelyä paksuilla väriliiduilla. Se on naurua maha kippurassa. 

Elämä on silmille vedettäviä nakkeja ja hammaskalusto levällään nauravia kissoja. Se on kuuman emännän syleily ja keskiäkäisen ämmän tuima katse.

Nämä tuotteet ovat ovat arjen iloksi. Nauruhermoja kutkuttavia juttuja jokapäiväiseen käyttöön. Kun sujautat silmämunat silmille, katse kirkastuu ja pilke putkahtaa silmäkulmaan.
Minusta on ihanaa pyöritellä päässä hassuja juttuja ja heittäytyä oivallukseen. Vähemmän väsymystä ja enemmän naurua!


Eeva Pihlasvaara, Raitavaara Oy, www.raitavaara.fi







































Elämässä olevan kauneuden vaaliminen on minulle intohimo. Kotoa perin taipumuksen tasapainoon etsimiseen. Arjesta tehtiin kaunista pienin keinoin. Puhdas liina ja kukat pöydässä, uinti, sauna ja puhtaat lakanat. Niissä hetkissä se oli, arjen pieni suuri nautinto. Niistä kumpuaa ajatus pelkistettyjen asioiden kauneudesta.

Luon kauneutta, teen selkeitä ja yksinkertaisia koruja. Kesken arjen työn, äkisti ja yllättäen onni hipaisee sydämen pohjaa. Se syntyy tasapainosta ja kauneudesta.

Tytti Wasenius, RantaTylli



Olen käsityöläisten sukua. Isoisän isä oli räätäli, joka kasvatti poikansa samaan ammattiin. Suvun taidemetallisepät takoivat arkea kauniiksi ja isä opetti katsomaan maailmaa kameran läpi.

Hoksasin omien juttujen tärkeyden, kun tein ensimmäisenä käsityönä oranssin villatakin. Tein myöhemmin ainoan oikean valinnan ja liityin sukuni ammattilaisten joukkoon.

Minulle kauneus on aina ollut kaikki. Se löytyy tavallisesta, hyvästä elämästä, siitä omaksi oivalletusta. Mattoihin kudon luonnon ihmeet - ne samat, jotka löysin viiden sisaruksen kanssa jo lapsena. Shaalin lankojen lomasta pilkistää kuutamo. Se, jota ihastellen taapersin takaperin kotiin pienenä tyttönä. Kun luonnon rauhan tajuaa, ei muuta tarvitsekaan. 

Marja Pulkkinen-Jukkara, Idearapsakka www.idearapsakka.net


Olen palannut juurilleni. Asun jälleen synnyinkodissani ja kuljen tutuissa maisemissa. Muistan, kuinka tein siskonmakkarakeittoa voikukan varsista isälleni. Hänellä ei koskaan ollut niin kiire, ettei hän olisi ehtinyt syömään leikkiruokaani. Hän ei välittänyt siitä, mitä muut tilanteesta ajattelivat.


Sama elämänmyönteisyys ja leikki yhdistyvät tänä päivänä omassa elämässäni. Arjessa mukana kulkeva hieman hurtti huumori välittyy runoihini silmän pilkettä unohtamatta. Sisällöt tuotteisiin kerään Etelä-Savon raikkaista metsistä ja hyödynnän sen maaperää. Näistä maisemista ja sielun tunnoista kumpuaa hyvä olo, joka toivon mukaan välittyy tuotteen ostajalle ja käyttäjälle. 




Karin Keitel, Inkariikka





































Kesän tuoksut, laineiden liplatus ja auringon säteet järven pinnalla. Yöttömän yön sävyt, ruskan tuoma hehku  ja unelma seuraavasta kesästä. 

Siitä purjehtimisessa on kyse: matkanteosta ja asioiden näkemisestä. Purjehtiessa on vapaus tehdä valintoja siitä, mihin satamaan seuraavaksi menee vai haluaako vain seilata. Vai muuttaako luontoäiti suunnitelmat? 

Kaikki nämä asiat yhdistyvät myös keramiikan teossa. Välillä on ajelehdittava tuulen mukana, mutta hetkittäin on pakko pysähtyä satamaan ja keskittyä uuden luomiseen.
Suunnittelemani ja tekemäni käyttökeramiikan kautta haluan tarjota ihmisille tilaisuuden tarttua edes hetkeksi tuohon ohikiitävään vapauden tunteeseen, joka purjeveneessä on. Kosketa, hyväile, katsele – anna mielesi palata muistoihin tai suunnittele tulevaa, keramiikka ei jätä ketään kylmäksi.

Kaisu Mäkinen, Kaiku Koru, www.kaikukoru.net
















Muistan yhä elävästi koulutehtävän, jossa käsittelimme maapallon ydintä. Minä lähestyin tehtävää piirroksen kautta. Se oli minulle luontevinta. 

Sama pätee tänäkin päivänä. Kun asiakas tulee luokseni ja haluaa uniikkikorun, alan hahmotella sen olemusta ja ydintä - kuinkas muuten, kuin piirtämällä.Pikkuhiljaa se muotoutuu. Syntyy oivallus, joka kantaa. Saan yhdistettyä uniikkikoruun eletyn elämän, nykyhetken ja tulevaisuuden. 

Tiedän, että koru antaa iloa silmälle ja tuntoja kantajansa iholle. Se koskettaa vuosien ajan hänen sisintään. Silloin olen osunut ytimeen. Olen onnistunut kanavoimaan tunteen esineeseen.

Sirpa ja Jukka Hämäläinen, 
MosaiikkiMiljöö

Yhteiset puutarhatyöt ovat aina olleet meidän juttumme. Niitä tehdessä on kokenut tekemisen meininkiä ja nähnyt kättensä jäljen. 2000-luvun alussa tapahtui kuitenkin jotain, mikä mullisti kaiken. Näimme Gaudin mosaiikkitöitä Barcelonassa ja hullaannuimme niihin välittömästi. Niitä oli pakko päästä tekemään omaan kotiin.

Pikkuhiljaa omakotitalomme piha muuttui omaksi mosaiikkimaailmaksemme. Huomasimme, että haluamme jakaa tekemisen iloa myös muille. Niin syntyi yritys, joka myy mosaiikkiin tarkoitettuja tarvikkeita ja opastaa mosaiikin teossa. Näin jokainen voi kokea onnistumisen iloa ja rakentaa pala palalta oman mosaiikkiunelmansa.


















Ossi Kumpulainen, Kalaparkki




































Pikkupoikana tykkäsin istua tuntikausia ongella. Kalastus on edelleen yksi intohimoistani. Tuulen tuivertaessa ja veden aaltoillessa hohtavana, ei ole mitään hienompaa kuin tavoitella sitä suurta saalista. Jäämeren turskat, pallakset ja seit koukuttavat miehen, ja tarjoavat joskus huikeita yllätyksiä. Elämyksiä, joita ei unohda.

Lähes yhtä palkitseva on se tunne, kun asiakas saa käsiinsä kalannahasta tekemäni tuotteen. Sellaisen, mitä hän ei takuulla ole nähnyt missään aiemmin. Aitoa tuotetta voi esitellä ylpeydellä myös muille.

Mari Jalava, Jalavilla, www.facebook.com/Jalavilla




































Minut sytyttää metsän syli, ihana jäkäläkallio, upea sammaloitunut kivi, iloisen keltainen rypsipelto, punaisena hehkuvat mansikat, syksyn monenkirjavat puut, ensimmäiset pakkasaamut ja huurteiset oksat, puolukkamättäät, taivaallisten pilvien kokoontumisajot.

Kun näen edessäni riemunkirjavat villakasat, eri väriset helmet ja muut hilkkeet, palan halusta päästä käsiksi niihin. Uuden keksiminen ja omien ideoiden puhaltaminen näkyväksi sekä asiakkaiden ongelmien ratkominen on minulle sydämen asia. Kun siihen yhdistyy lapsuudesta saakka mukanani kulkenut rakkaus käsillä tekemiseen, huolellisuus ja tarkkuus, koen antavani jokaiseen tekemääni työhön kaikkeni.


Sisko Pynnönen, Tmi SiskoP





































Kauneus on minulle elinehto. Pyrin näkemään sitä kaikessa, mitä ympärilläni on. Luonnonkauneudesta ja väreistä ammennan myös inspiraation töihini. Lisäksi niihin kätkeytyy aina ripaus salaperäisyyttä.


Työskentelyäni johdattaa yleensä vahva intuitio, joka alkaa siitä kun annan työlle nimen. Siitä alkaa virrata positiivinen energia, joka siirtyy myös tuotteisiini. Raaka-aineina käytän mm. nahkaa, sulkia, höyheniä ja helmiä. Joissakin töissäni on myös Swarowskin kristallia ja sterlinghopeaa. Mutta olipa tekemäni tuote mikä tahansa,  siinä on aina mukana pala maata, pala taivasta.